sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Photoshop part 1.

Juuh elikkäs, tässä postauksessa ois tarkotus kertoa jotain pikkujuttuja kuvankäsittelystä + sen julkaisemisesta, ohjelmana toimii Photoshop CS4, mutta muutkin (ainakin CS-sarjan) photoshopit pystyy 
ainakin samaan. 

Siispä kuvan käsittelyä kutsutaan nimellä "Crossprocess" / xpro / xpros, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tuttu varmasti monelle bloggaajalle ja kuvaajalle hyvin suosittuna käsittelytapana. Ideana siis on, että Photarin Curves-ominaisuudella tehdään kolme S-kaarta RGB-väreillä (Red, Green, Blue), ja niistä yksi S on käännetty peilikuvaksi, jolloin kuvan värimaailma muuttuu huomattavasti. Tällä kertaa peilasin sinisen värin curven, mutta oman maun mukaan ja kuvasta riippuen sen voi tehdä kyllä muillakin väreillä, joka taas luo kuvaan erilaisen värimaailman. Ideana kuitenkin on, että kaksi curvea on 'oikeinpäin' ja yksi peilikuvana.

Xpro-käsittelyn kaveriksi mielestäni sopii myös se, että 'levels' -toiminnolla hieman lasketaan mustaa päätä alaspäin, jolloin kuvasta tulee hieman ns. haaleampi. (Output Levels -kohtaan 0:n tilalle suurempi luku.).

Tämän jälkeen vielä lisäsin kuvaan hieman vignetteä, oma tapani on tehdä se niin, että tummennan kuvaa hieman curvesilla, ja maskaan vaikutuksen pelkästään reunoille, tai halutulle alueelle.

Lopuksi vielä kuvan croppaus pienemmäksi croppityökalulla, sen jälkeen kuvan terävöitys Unsharp Maskilla (Filters -> Sharpen -> Unsharp Mask) ja vielä väriprofiilin muuttaminen muotoon sRGB. (Edit -> Convert to Profile).

Väriprofiili tosin kannattaa vaihtaa sRGB jo ennenkuin aloittaa kuvan käsittelyä, sRGB siksi, että se on yleinen standardi, jota netissä ja monessa muussa paikassa käytetään. Jossei vielä ole, niin suosittelen vaihtamaan  myös kamerasta kameran väriavaruuden sRGB + photoshopista ja lightroomista workspacen sRGB jo valmiiksi. Näin muut näkevät kuvasi samanlailla, kuin sinä itse! Ja niin, kuvan terävöitys tehdään aina vasta croppauksen jälkeen, silloin siihen saadaan paras haluttu vaikutus. 

Ensimmäisessä kuvassa on jo värit säädetty neutraaleiksi, viimeisessä itse käsitelty kuva. Kuva © Joonas Koponen.


ps. Klikatkaa kuvat isommiksi, jotta pienet erot käsittelyvaiheista näkyy selvemmin.

Esimerkit photoshopissa käsittelyn vaiheista.
1. Alkuperäinen kuva, värisävyt säädetty neutraaleiksi
2. Kuva Crossprocessin jälkeen, värimaailma muuttui
3. Kuva Levels-työkalulla tummanpään laskemisen jälkeen
4. Valmis kuva, jonne vielä reunoille lisätty lievä vignette.

pss. tulihan paljon tekstiä, olikohan siinä taas mitään järkeä? Nooh, tulihan ainakin vaihteeksi postattua oma pärstä tänne kerrankin. :D

12 kommenttia:

  1. Kuvankäsittelyjutut ovat aina mielenkiintoisia, ja esittelemäsi tekniikka pitääkin heti testata. Pitäisi itsekin taas palata kuvankäsittelyjuttujen pariin.

    Terveisin,
    Teemu, Digikuvaaja.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eikun testaamaan, tälläkin tekniikalla saa yhdestä kuvasta niin monen näköistä jälkeä!

      Poista
  2. oot tosi taitava ja kuvat on upeita! (:
    Missä sä oot lukion käyny, ootko ollu valokuvausalan koulussa?
    Ja millon oot alottanu valokuvauksena, alotitko aluksi ihan harrastuksena?(:(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack!! C:

      Olin Lammin Lukiossa (ylläripylläri Lammilla, nykyisessä Hämeenlinnassa), en ikinä oo ollu missään valokuvauskoulussa, kaikki ns. itseopittua.

      En muista tarkalleen milloin oon alottanu, mutta n. 6 vuotta mul on ollu järjestelmäkamera, aloittelin joo ihan hissunkissun, harva alottaa suoraan huipulta! ;D

      Poista
  3. kiva nähä miten muut tekee ku harvoin tulee kenenkään kans näin tarkkaan käytyä läpi muokkausta :-) toimii kyl ja otan ehkä opiksenikin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Nää samat jutut tosiaan voi tehdä photarissa tuhannella eri tapa, that's just how I do it ! C:

      Poista
  4. Vähä kiva tälläne tippipostaus! Uusia hieoja kuvia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, ehkä jotain vastaavaa tulee jatkossakin! ;)

      Poista
  5. Mutta tuo alkuperäinenhän kuva on hurjasti paljon parempi kuin muokattu, joka näyttää tosi epätarkalta o.O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipideasia toki, ehkä onkin. ;) Tässä postauksessa oli ideana vaan demonstroida crossprocess-tekniikkaa, sekä hieman muita pikkujuttuja. Kaikissa näissä kuvissa on sama terävöitys, eri layerit on vaan piilotettuna/näkyvissä, joka tuo eroa 4 kuvan välille, "mitä tein". C:

      Poista
  6. Jes, kiiitos tästä postauksesta. Oon pitkään miettiny että miten noita värejä voi säädellä eri tavoin ja nyt sain hyvät ohjeet siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä midist. Mut siis perussäädöt neutraaliks yms. niin ne on helpoin tehdä Selective Coloril, jos haluu taas jotain extremempää niin sit curveseil. ;)

      Poista