keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Opiskelemaan?

Taas oli se aika vuodesta, kun haettiin opiskelemaan, tällä kertaa ammattikorkeeseen.
Luulen, että valokuvaus on se juttu, mitä ehkä eniten haluan tehdä, joten hain siihen ensisijaisesti, myös kaupallinen ala kiinnostaa jonkin verran, niin laitoin sellasia varasijoille, koska en nytten mitääntekemättömänäkään välivuotta halua viettää, kenties sitten töitä tehden, mikäli ei onnista?

1. Lahden amk, Muotoiluinstituutti, valokuvaus
2. Lahden amk, Liiketalouden ala, tradenomi
3. Haaga-Helia, Helsinki, tradenomi
4. Turun amk, Kuvataiteen ko, valokuvaus

Lahteen oli myös ennakkotehtäviä, joden kanssa tulikin melkoinen kiire, koska arkipäivät meni intissä ja viikonloput erinäisillä klubikeikoilla kuvaamassa.

Ihan näin omasta mielestä meni vähän mitensattuu toi tehtävä, olisi pitänyt saada enemmän syvyyttä ja vaihtelevia rajauksia kuviin. Nyt vaikka henkilö on kuvassa, jää se silti vähän etäiseksi ja kuvat kovin tylsiksi. Tehtäviin kuvasin mahdollisimman stereotyyppisiä hyviä ihmisiä ja no, olisi se ehkä vielä huonomminkin voinut mennä. :D

1. Hyvät ihmiset
Viisi ihmistä, viisi kuvaa.
Toteutus: Valokuvaten viisi väri- tai mustavalkokuvaa.
Arviointi: Idean välittyminen, kyky ottaa kontaktia ja kuvien kiinnostavuus.


8 kommenttia:

  1. Oot kiinnostunu samoista aloista ku mää, muaki kiinnostaa kaupanala ja valokuvaus. Ite aijon kumminkin tulevaisuudessa hakee aika varmana ekaks tradenomiks tai jokski. Btw, taas kerran hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
  2. Hauska kuulla, että lukijakunnassa on samanhenkisiä ihmisiä! :) Toi tradenomikoulutus on mulla ns. backuppina, kaupanala kiinnostaa ja sellaset paperit varmasti auttais työnhaussa, koska se on aika yleishyödyllinen mille tahansa alalle. Toisaalta valokuvaus on enemmän ehkä se juttu mihin se polte löytyy, jota oikeasti haluisin enemmän tehdä. Mutta no, opiskelu on kuulemma elämän siisteintä aikaa, ehkä molempi parempi, saa nyt nähä mihin tie viekään! (:

    VastaaPoista
  3. kyl sä pääset tonne, toivottavasti. kerro sit miten kävi... :-D

    VastaaPoista
  4. Kiitos tuesta, enköhän mä sitä sitten kuukauden päästä manaa kun ei kutsua tullukaan valintakokeisiin! ...tai mikäli tuliskin, niin ihan reisillehän se homma jokatapauksessa menee viimeistään sielä kokeissa! Pitäis muka 350-400:sta selvitä 12-14 parhaan joukkoon.. Valintakokeet on kuulemma piirtämistä.. WHAT? kertakäyttökameroilla husiminen menee viel, mut kynä ei kyllä pysy kädessä. :D

    VastaaPoista
  5. Onnea! :)Täällä toinen, joka hakee ensisijaisesti valokuvausta opiskelemaan (mutta en Lahteen), mutta myös tradenomiksi (koska valokuvaukseenkaan ei niin helposti pääse, pääsykokeissa kyllä olen pyrähtänyt).

    VastaaPoista
  6. Kiiitoush! Näyttää kovin monella ihmisellä olevan samansuuntaiset mieltymykset. Kiva tietää etten oo ihan yksin tässä maailmassa! :D Saa nyt nähä pääseekö niihin pääsykokeisiinkaan, oon ite vähän kriittinen noiden tehtävieni suhteen.. :s

    VastaaPoista
  7. tosi hienoja kuvia, toivottavasti käy hyvin! :)

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoista nähdä näin monen sattuman kautta, millaisia tehtäviä ihmiset ovat palauttaneet Lahteen valokuvaus-puolelle. Itse kun sinne piti hakea, mutta sattumien kautta jäi tänä vuonna väliin. Tästä kuvasarjasta kyllä henk. koht. pidin. :)

    VastaaPoista